
Kannamme vastuuta yhteiskunnasta monin eri tavoin
Edistämme myös jokaisen suomalaisen mahdollisuutta osallistua sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia kysymyksiä koskevaan keskusteluun.
MTV Uutiset Puheenjohtajatentti 2023Luotettava tiedon lähde – MTV Uutiset yli 40 vuotta
Kaikilla suomalalaisilla on oikeus luotettavaan ja moniarvoiseen journalistiseen sisältöön. Tarjoamme uutis- ja ajankohtaisohjelmia ympäri vuorokauden, jotta yleisöllä on aina uutishuone mukanaan ajasta ja paikasta riippumatta. Nostamme esille yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita sisältöjemme kautta ja luomme päivän puheenaiheet.
“MTV Uutiset on yksi Suomen johtavista uutismedioista. Toimintamme perustana ovat luotettavuus, puolueettomuus, tasapuolisuus, avoimuus ja pyrkimys totuuteen. Toimituksen valintoja ohjaa journalistinen riippumattomuus, joka on uskottavan uutistoiminnan edellytys.”
- Tomi Einonen, vastaava päätoimittaja, MTV Uutiset
Yhteiskunnallisen keskustelun ylläpitäjä
SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali, joka järjestetään vuosittain yhteistyössä Porin kaupungin kanssa. Lisäksi MTV tuottaa ja mahdollistaa vuosittain tv- ja media-alaa eteenpäin vievän, keskustelukulttuuria vahvistavan TV & MEDIA -ohjelmakokonaisuuden.
"Suomen suurimman yhteiskunnallisen festivaalin tavoitteena on tuoda yhteiskunnallinen ja ajankohtainen keskustelu meidän kaikkien ulottuville. Toteutamme festivaalin yhdessä erilaisten yritysten, yhteisöjen, järjestöjen ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Ohjelman teemat syntyvät organisaatioiden esiin nostamista teoista ja aiheista, jotka puhuttavat yhteiskunnassa juuri nyt. SuomiAreenan tärkeänä arvona on moniäänisyys ja yhteisenä tavoitteenamme on Suomi, jossa on enemmän ratkaisuja, vähemmän ongelmia."
- Johanna Tonttila, vastaava tuottaja, MTV Oy
”TV & MEDIA -ohjelmakokonaisuuden kautta haluamme nostaa tv-alan arvostusta Suomessa ja kasvattaa tulevaisuuden työntekijöiden kiinnostusta alaa kohtaan. Toivon, että voimme inspiroida ohjelmakokonaisuudella alan parissa työskenteleviä tekoihin, jotka vievät meitä kohti monimuotoisempaa ja kestävämpää tv-alan tulevaisuutta!"
- Tiina Nummenmaa, vastaava tuottaja, MTV Oy
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolestapuhuja
Lisäksi vahvistamme hyvän elämän edellytyksiä yhteiskunnassa tukemalla lasten, nuorten ja perheiden hyväksi tehtävää työtä yhteistyössä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Strategiset järjestökumppanimme ovat: Lastenklinikoiden Kummit ja Suomen UNICEF.
”Yhteistyöllämme Maikkarin kanssa on jo pitkälti yli 20-vuotiset perinteet. Olemme vuosittain koonneet suomalaiset tv:n ääreen tekemään hyvää pienille potilaille – ja kasvattaneet yhdessä tekijöiden sekä tukijoiden kanssa esimerkiksi Elämä Lapselle -konsertista yhden maamme rakastetuimmista hyväntekeväisyystapahtumista. MTV tavoittaa suomalaiset laajalti ja aktivoi katsojat osallistumaan. Yhteisenä tavoitteenamme on lasten ja nuorten parhaan mahdollisen hoidon tukeminen ympäri Suomen. Yhdessä suomalaisten kanssa teemme ihmeitä.”
- Anu Rapeli, toiminnanjohtaja, Kummit
“Teemme uupumatta töitä, jotta maailman lapsilla olisi parempi olla. Tavoitteenamme on, että kaikkialla maailmassa jokaisen lapsen oikeudet toteutuvat. Emme kuitenkaan selviä tästä tehtävästä yksin. Siksi pitkäaikaiset kumppanimme kuten MTV ovat meille äärettömän tärkeitä. On hienoa, että MTV on kanssamme lasten puolella viemässä tätä viestiä suomalaisille.”
- Marja-Riitta Ketola, pääsihteeri, Suomen UNICEF
Kotimaisen työn puolella
Haluamme edistää myös kotimaisen tv- ja media-alan arvostusta Suomessa sekä kotimaan tv-työllisyyttä. MTV:llä työskentelee lähes 400 tv- ja media-alan ammattilaista. Olemme lisäksi merkittävä kotimaisen ohjelmateollisuuden tilaaja – tuotantoyhtiöiden kautta työllistämme tuhansia tv- ja media-alan ammattilaisia. Suomessa tuotetuille tv-ohjelmillemme on myönnetty Avainlippu-merkki – merkki kotimaisesta työstä.
"Suomalainen työ on hyvinvointimme perusta. Jokainen meistä vaikuttaa omilla päivittäisillä valinnoillaan siihen, miten Suomi voi – olemme sitten yrittäjiä, yrityksen omistajia, työntekijöitä tai ihan tavallisia suomalaisia. MTV:llä on iso rooli media-alan työllistäjänä ja tilaajana sekä upeiden suomalaisten yritysten ja tuotteiden esille nostajana, minkä johdosta heille on myönnetty Avainlippu."
- Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto
Ympäristövastuu tv-tuotannoissa
MTV:n uusi toimitila studiotiloineen valmistuu Vallilan Konepajan alueelle 2022. Uusissa toimitiloissa ympäristönäkökulmat on huomioitu yhä paremmin: uusi Pöllölaakso on toteutettu BREEAM-ympäristösertifikaatin Excellent-tason mukaisesti. Toimitiloissa kiertotalous on huomioitu jo rakennusvaiheessa, lisäksi energiaratkaisut sekä jätteiden kierrätys on mietitty huolella, kestävän kehityksen periaatteet huomioiden. MTV:llä on myös matkustamista ja lentämistä vähennetty – työntekijöitä kannustetaan käyttämään joukkoliikennettä ja työsuhdepolkupyöriä. MTV ymmärtää myös ohjelmatuotannoistaan aiheutuvat päästöt. Siksi ohjelmat tuotetaan pääsääntöisesti kotimaassa. Tuotannoissa pyritään minimoimaan hiilijalanjälkeä myös uuden Albert-yhteistyöhankkeen kautta. Ympäristövastuuaiheita on käsitelty tv- ja media-alan SuomiAreena Goes Media -tapahtumassa, ja ympäristövastuu on myös yksi SuomiAreena -festivaalin keskeisistä teemoista.
"Ympäristönäkökulmien huomioiminen ja kestävän kehityksen tukeminen tv-tuotannoissa ovat ehdottomasti asioita, joista myös me Suomen johtavana kaupallisena tv-yhtiönä kannamme vastuuta. Uusien, ympäristöystävällisempien toimitilojemme myötä sekä kehittämällä ohjelmatuotantojamme yhteistyössä tuotantoyhtiöiden kanssa voimme vaikuttaa hiilijalanjälkeemme ja siihen, miltä tv-tuotannot näyttävät tulevaisuuden Suomessa.”
- Johannes Leppänen, toimitusjohtaja, MTV Oy